BCDC Energiasta kertova haastattelujuttu Aurinko- ja tuulienergia laajaan kustannustehokkaaseen käyttöön aloittaa pisimmälle edenneitä Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) -hankkeita esittelevän juttusarjan.

bcdc energia, strategisen tutkimuksen neuvosto, aurinkoenergia, tuulienergia, stn, oulun yliopisto, uusiutuva energia, kysyntäjousto, energiasääennuste, energiasää, virtuaalivoimalaSuomen Akatemian tiedottaja Leena Vähäkylän tekemä haastattelujuttu myötäilee kiinteästi hankkeen tutkimuksellisia taustoja ja periaatteita. Jutussa esitellään hankkeen ensimmäisen rahoituskauden keskeiset tulokset sekä uuden kauden tavoitteet aina kysyntäjoustosta energiasään ennustamisen, langattomien verkkojen ja virtuaalivoimaloiden kehittämiseen.

Tuoreessa jutussa on aistittavissa tutkimusyhteisön toimintatavat ja yhteisen tekemisen ”henki”, joista tutkimusjohtaja Rauli Svento tiivistää:
Tutkimus on se lähtökohta, josta olemme lähteneet. Niiden asioiden, mitä sanomme, pitää perustua siihen, mitä olemme löytäneet.

Lue Strategisen tutkimuksen neuvoston sivuilta Aurinko- ja tuulienergia laajaan kustannustehokkaaseen käyttöön 

Kuva: Lori M. Sousa/ Unsplash 

Aiheeseen liittyviä artikkeleita