Puhuako vai eikö puhua?
”Vaihtoehtoisten totuuksien ja perättömyyksien leviäminen pakottaa tutkijakuntaa pohtimaan omaa rooliaan muuntuvassa mediakentässä. Tutkijoiden on aktivoiduttava oman ymmärryksensä ja tietojensa kuuluville saamiseksi. Paikkansapitämätön valetieto leviää moderneissa medioissa salamannopeasti eikä reaktioikkuna totuuden kuuluvaksi tulemiselle ole kovin leveä.
–
Tutkijat tulevat tähän uuteen asetelmaan erilaisista lähtökohdista erilaisin taustoin. Itse kuulun siihen sukupolveen, jonka kotikasvatuksen yksi kulmakivi oli ”Et sitten pidä ääntä itsestäsi!” Vaateen uskottavuutta korostettiin vielä lisätoteamuksella ”Hiljaisissa vesissä ne isot kalat uivat!” Moderni versio tuosta opista lienee kutakuinkin ”Muistakin sitten brändätä persoonasi”; ”Somessa ne isot kalat uivat”.
Tuohon kuvaamaani aiempaan aikakauteen liittyi selvästi sivistyksen kunnioitus. Ylioppilaat eivät enää minun nuoruudessa kulkeneet kesäisin ylioppilaslakki päässä, mutta onpa minulta todellakin kysytty ”Missäs herran ylioppilaslakki on?” Sivistyksen arvostus tuntuu noista ajoista suorastaan romahtaneen, eikä syy liene aivan yksioikoinen. Esa Väliverronen on kuvannut tätä vallitsevaa murrosta osuvasti, ks. esim. Ylen uutinen 13.8.2017. Murroksiin voi olla mahdollista vaikuttaa, ja väitöstutkimustaan varten BCDC:n viestinnän suunnittelija Kaisu Innanen tarkastelee tutkijoita tiedeviestijöinä. Juuri kerätyissä yli 30 haastattelussa tutkijat ja tiedeviestinnän ammattilaiset pohtivat työpöytiensä näkökulmasta muun muassa millainen tehtävä tiedeviestinnällä pitäisi olla yhteiskunnassa, tai kenen pitäisi tuottaa lukijaystävällisiä sisältöjä tieteenalojen syvyyksistä.
–
Minulle vanhempieni oppi painui niin syvälle sieluni maisemaan, että usein joudun vieläkin illalla peilin edessä toteamaan pahoilla mielin ”Olisi taas pitänyt sanoa enemmän”. Tuota haljua tunnelmaa lievittää isoisääni liittyvä anekdootti. Hän toimi aikanaan useissa kansainvälisissä tehtävissä eikä varmaankaan ollut mikään puhelukkari tai päällepäsmäri. Hiljaisen miehen persoona herätti ihmetystä, mutta tarinan mukaan laajalti oli vallalla käsitys, jonka mukaan hän joko kirjoitti Kalevalan tai ampui Bobrikovin.
–
Ei puhuta ennen julkaisemista – vasta sitten joskus
–
Henkilökohtaisten syiden ohella tutkijakunnan roolin uutta määrittymistä hankaloittaa myös lujassa istuvat ammatilliset vaateet. Tiedemaailmassa pitkään voimassa ollut periaate on ollut, että saaduista tuloksista ei puhuta ennen kuin tiedeyhteisö on ne hyväksynyt. Tiedeyhteisön hyväksyntä puolestaan saadaan vain tieteellisissä julkaisuissa anonyymiin arviointiin perustuvan hyväksynnän kautta. Tiedeyhteisön hyväksynnän tulee jatkossakin ilmiselvästi olla tiedemaailman julkisuuteen tulon keskeinen rakennuspalikka. Ongelmallista tässä vain on se, että arviointiprosessit ovat useilla aloilla varsin hitaita ja pitkiä.
Omalla taloustieteen alallani viive tarkastukseen tarjoamisen ja hyväksynnän sekä lopullisen julkaisemisen välillä voi olla parikin vuotta. Vaikka tieteen rintama eteenpäin näin meneekin, on teeman kiinnostavuus julkisessa keskustelussa suuren yleisön näkökulmasta tai ajankohtaisuus päätöksenteossa voinut tuon ajan kuluessa tyystin muuttua. On tiedeyhteisön oma asia parantaa toimintaansa tässä suhteessa.
–
Kyllä tiedeyhteisö tämän asian kanssa jo kamppaileekin. Tulin juuri tätä kirjoittaessani Lissabonista Euroopan taloustieteilijöiden vuosittaisesta konferenssista, johon oli hyväksytty Causes and consequencies of populism -sessio. Tämä osoittautui erittäin suosituksi, varattu tila täyttyi ääriään myöten, ihmisiä istui portailla ja seisoskeli seiniin nojaillen. Sessiossa esitettiin Brexitiin ja populismin nousuun liittyviä mielenkiintoisia papereita. Osoitettiin esimerkiksi, että Italiassa Viiden tähden liikkeen nousun myötä muut puolueet ovat muuttaneet toimintaansa liikkeen ajamien teemojen mukaiseksi. Tätä vastaavaa ilmiötä ei ole voitu osoittaa muualta, mutta Suomesta muistuu kyllä heti mieleen toissavaalien tilanne, jossa ”Soinin pelko” ilmiselvästi ohjasi kaikkien muiden puolueiden käyttäytymistä.
Session lopuksi päädyttiin pohtimaan mahdollisuuksia perustaa asiantuntijaelimiä, joiden tiedemaailman kunnioittamat tutkijajäsenet lupautuisivat olemaan käytettävissä vaihtoehtoisten totuuksien ja muun perättömän uutisoinnin vaatiessa oikaisua. Suomeen perustettu Talouspolitiikan arviointineuvosto omalla hienolla tavallaan ja roolillaan herättää talouspolitiikan harjoittamiseen liittyvää keskustelua. ”Faktaraadin” tehtävä olisi suoraviivaisemmin ajankohtaiseen keskusteluun osallistuminen ja paikkansapitämättömien väitteiden alas ampuminen; mallia FaktaBaarista? Ehkäpä tällainen asiantuntijaelin voisi toimia välivaiheena koko tutkijakunnan uuden roolin hahmottumisessa ja selkiytymisessä.”
-Tutkimusjohtaja Rauli Svento 29.8.2017